Glimpses of the streets

Parasta mitä missä tahansa kaupungissa voi tehdä, on mun mielestä vaellella kaduilla ilman suuntaa tai päämäärää, ilman mitään muuta tarkoitusta kuin löytää sellaisia paikkoja, joita ei ole ennen nähnyt. Päätyä niihin uusia reittejä pitkin. Törmätä kujalla ystävälliseen kissaan, jonka toinen silmä on sininen ja toinen vihreä. Löytää edullinen luomuruokakauppa ja tehdä siellä siemen- ja teeostoksia. Tai vain kokea pieni yllättymisen tunne joka kerta, kun kääntyy kulman taakse. 

Just nyt mulla ei ole tietoakaan siitä huolettomasta olotilasta, jonka tällainen kaduilla päämäärättömästi vaeltelu saa aikaan. Ensimmäisen periodin kurssit ovat loppumaisillaan ja erilaisten esseiden ja tehtävien deadlinet lähestyvät uhkaavasti. Yritän kuitenkin muistaa olla stressaamatta liikaa, koska pohjimmiltani mä tiedän, että kaikki sujuu kuitenkin loppujen lopuksi parhain päin. Yritän muistaa hengittää syvään. Pitää pieniä taukoja, joiden aikana voi olla tekemättä mitään tai syödä suklaata. Tai käydä keittiössä vaihtamassa tilanneraportteja muiden kouluhommien kanssa tuskailevien tyyppien kanssa, mikä usein auttaa kirkastamaan ajatuksia. Viime päivinä oon viettänyt huolestuttavan paljon aikaa Deleuzen ja Guattarin parissa. Mun on pakko lopettaa pian, tai mä alan nähdä koko maailman yhtenä rihmastona ja loputtomina yhteyksinä ja intensiteetteinä ja menetän järkeni. 

Palatakseni takaisin sellaisiin päiviin, joina mulla on ollut loputtimasti aikaa vaellella tutkimassa paikkoja, mä kokosin tähän muutaman kuvan, jotka oon ottanut Nijmegenin kaduilla eri päivinä. Osan kuvista oon ottanut matkalla jonnekin, mutta useimmiten ainoana päämääränä on ollut vain nähdä uusia paikkoja, käydä jossain missä ei ole ennen käynyt ihan pelkästä mielenkiinnosta. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä kautta päädyin joihinkin noista paikoista. (Okei, mä syytän tästä kyllä osaksi mun surkeaa suuntavaistoa.) Mutta mun mielestä se ei ole edes millään tavalla olennaista. Olennaista on päätyä sattumanvaraisesti, hetkellisiä päähänpistojaan seuraten kääntymään risteyksestä oikealle tai vasemmalle, jatkamaan suoraan tai palaamaan samaa tietä takaisin. 

For me, the best thing one can do in any city is wandering without a destination, the only purpose being to discover places I've never been before. There is no goal or direction, but rather an intrinsic value in itself. It's not about some starting and finishing points, but randomly choosing left or right, going straight or turning back where you came from. It's running into coincidental occasions, meeting a cat with the one eye blue and the other green, finding a cheap organic shop to buy some tea and sunflower seeds, being slightly surprised about whatever hides behind the corner.

Right now I'm so far away from that soothing feeling brought about by wandering around without worries. Courses are about to end and dead lines are approaching. I've spent far too much time reading Deleuze and Guattari for the last few days. I seriously have to stop before I start to see the world through a lens where everything turns into rhizomes and assemblages and drives me crazy. I also should take a deep breath and stop stressing too much. I think I have already learned from experience that everything is going to turn out just fine eventually.

To go back to those days filled with nothing but time for exploring the streets in Nijmegen I have collected here some shots I've taken on different days. Sometimes I've been on my way somewhere, but usually not. Those times I've been only on my way to wandering nowhere. To be honest, I can't remember where some of these places are, or which streets I had to take to get there. In the end, it doesn't even really matter, because the next time I go there, I will probably take different paths, creating a new track, see the place with different eyes.