Vaihtoblogi

Vihdoinkin mä tein sen. Sain melkein kuukauden Hollannissa elelyn jälkeen aikaiseksi perustaa blogin, johon mulla on aikomuksena päivitellä kuulumisia vaihdon ajalta. (Vakuuttelen itselleni parhaillani että sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" pitää paikkansa.)

Ehkä tää on vaihtoblogi, yksi muiden joukossa. Mun täällä viettämäni aika on kuitenkin jo muokannut etäisen ajatuksen pelkästä vaihdossa olosta pikemminkin arkiseksi elämäksi, hetkiksi, kokemuksiksi ja elämyksiksi. Niistä mä kerron. Jos en sanoin, niin kuvin.

Nijmegen

Kaikki alkoi elokuun puolessavälissä järjestetyllä orientaatioviikolla, jonka aikana oman mentoriryhmän kanssa tutustuttiin kaupunkiin, yliopistoon ja toisiimme. Orientaatioviikon ensimmäiset päivät sisälsi lähinnä odottamista ja jonottamista erinäisiin rekisteröitymishommiin. Viidelle päivälle oli järjestetty ohjelmaa aamusta iltaan, ja oikeastaan kotona ei ehtinyt käydä kuin nukkumassa.  

Kaupunkierroksen, yliopistokierroksen, urheilupäivän ja lukuisten juhlien lisäksi uudet vaihtarit vietiin retkelle/leirille Etelä-Hollantiin pieneen Lierop-nimiseen pikkukylään orientaatioviikon päätteeksi. Kaikesta hektisyydestä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, viikko oli ihan huippu. Mä en ollut ainoa, joka kulutti seuraavan maanantain suurimmaksi osaksi nukkumalla ja syömällä pitkästä aikaa lounaaksi jotain muuta kuin leipää! (Ensimmäinen kulttuurishokki: Hollannissa pelkkää leipää, myös ilman päällisiä, pidetään asianmukaisena lounaana.)

Oma ryhmä ja mentorit on olleet ihan korvaamattomia vieraassa maassa, jonka kieltä ei osaa ja vieraassa kaupungissa, jonka katuja ei tunne. Koko ikäni Turun huudeilla asuneena mun väliaikainen kotikaupunki Nijmegen on ensimmäinen vieras kaupunki johon oon muuttanut. Ensimmäinen viikko vieraassa kaupungissa oli myös siinä mielessä ainutlaatuinen kokemus, että mä koin eläväni eräänlaisessa tietämättömyyden kuplassa, jossa on mahdollista muun muassa unohtaa reitti keskustasta kotiin. Viiden päivän ajan. Joka kerta. 

Tai ensimmäistä kertaa uuteen kotiin saavuttuaan olla totaalisen tietämätön siitä, mistä suunnasta kannattaa lähteä etsimään ruokakauppaa, koska ei kerta kaikkiaan hahmota omaa sijaintiaan koko kaupungissa. Netti ei toimi, karttaa ei ole. Lähikauppa on mennyt kiinni puoli tuntia sitten, koska on sunnuntai. Ensimmäisen ystäväni kanssa tekemämme tutkimusretken tuloksena kahden kilometrin päästä löytyi huoltoasema, joka myi tonnikalakolmioleipiä. Eikä juuri muuta. 

Parasta on se voitonriemuinen fiilis, kun ensimmäistä kertaa on täysin varma siitä, mistä haarasta pitää kääntyä liikenneympyrässä. En enää ymmärrä, mitä ihmeen reittiä pitkin 4-5 kilometrin matka yliopistolle saattoi ensimmäisinä päivinä kestää 40 minuuttia, kun nykyään siihen menee vartti. Siis pyörällä luonnollisesti, ja vielä ilman että aiheuttaa jonkin pöljän vaaratilanteen. Mulla on sellainen vähän vaarallinen pyörä... (ts. käsijarrut, joita en osaa vieläkään käyttää.)

Elämää hankaloitti aluksi myös se, että en omistanut yhtäkään lautasta, mukia, haarukkaa, veistä tai muita esineitä, jotka olisi mahdollistaneet syömisen jotenkin järkevästi. Lainailin huolellisen desinfioinnin jälkeen joitain juttuja asunnon yhteisestä keittiöstä, joka oli niin luotaantyöntävä, että siellä ei mielellään koskenut kyllä yhtään mihinkään. Likaa, ruuantähteitä ja pesemättömiä astioita oli joka puolella. Siis siellä ei oltu siivottu varmaan puoleen vuoteen. Yhtenä iltana päätettiin yhteistuumin siivota se käytännössä lattiasta kattoon muutaman muun tilanteeseen kyllästyneen kanssa. Neljästään koko hommaan meni yli tunti. Nyt oon onnellisena kokkaillut ilman pelkoa siitä, että vuorellinen tiskejä vyöryy päälle kun yrittää tavoitella vesihanaa! 

Kuvassa ensimmäinen täällä valmistamani lämmin ruoka... eiliseltä. En millään opi sytyttämään sitä pirun kaasuhellaa. 

Kaiken kaikkiaan sujuu siis tosi hyvin. Oon jo rakastunut tähän söpöön ja kodikkaaseen kaupunkiin, huikeaan yliopistoon ja sen moderniin kirjastoon sekä tietysti ihaniin ihmisiin, joihin oon täällä tutustunut. Kerron myöhemmin lisää muista jutuista ja esittelen ehdottomasti kaupunkia, jossa kävin tänään itse asiassa ensimmäistä kertaa tekemässä mielipuuhaani eli kiertelemässä katuja päämäärättömästi. Elikkäs tervetuloa lukemaan. :)

A short translation for my English speaking friends who might read this: I've finally decided to start writing a blog about my exchange in Nijmegen, Netherlands! I guess it was about time since I've spent here nearly a month already. This is my first post, but I will soon write more about my life and experiences here, and of course about the lovely city I'm considering as my home town for six months.